Käyttäisikö Leonardo Da Vinci tekoälyä? Entä mitä Salvador Dali olisi ajatellut surrealistisista tekoälyn luomista kuvista? Ehkä Lovecraft olisi saanut kosmista kauhua nahan alle todistaessaan mielettömiä oivalluksia ruumiittomalta ja abstraktilta keinotekoisesta mielestä, joka asuu laatikossa vailla aivoja?
Elämme mielenkiintoisia ja luovan työn osalta haastavia aikoja. Tekoäly hypähtää tuon tuosta esiin mediassa. Sen nopeampi prosessointivoima sekä yhdistely on tuonut tieteen sekä teknologian saralla uusia mullistavia oivalluksia. Ei mene kauan löytää jotain uutista tekoälyllä tuotetusta tieteellisestä löydöstä, mikä avaa uusia tutkimuspolkuja. Automaatiot ja älyllistetyt ratkaissut helpottavat suuresti elämää.
Sama on näkynyt useamman vuoden ajan myös videoiden, musiikin ja kuvien parissa. Kuka tahansa voisi pienellä vaivalla ladata tekoälyohjelmiston ja pienillä oppailla sekä parametrien säätelyllä uusia tuotoksia on helppo lähteä tuottamaan uusia tuotoksia.
Vanhalla kansalla oli aikoinaan viisas sanonta: tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Ehkä voisimme ajatella tekoälystä samalla tapaa. Se helpottaa taatusti elämää ja auttaa oikaisemaan monissa asioissa eteenpäin, mutta onko hyvä idea antaa täysin luovaa valtaa tekoälylle?
Ongelmaa voisi ajatella näin. Aluksi tutkimme ja haemme muutamiin kysymyksiin vastauksia, ihan uteliaisuuden valossa. Hiljalleen me etsimme laajemmin useampaan asiaan ratkaisuja, kun emme välttämättä jaksa etsiä oikeita vastauksia kirjoista tai luotettavista lähteistä. Me ihmiset osaamme olla helposti laiskistuvia vekkuleita kulkijoita: onhan tekniikkaa keksitty helpottamaan elämää ja innovaatiot tuovat lisää vaihtoehtoa tekemisiin. Onhan se mukavampaa katsoa sängyssä maatessa tulevat sääennusteet kun ei tarvitse nousta katsomaan ikkunan kautta luonnonmerkkejä.
En pysty sanomaan missä menee raja, sillä se on jokaisella niin yksilöllinen tapa käsitellä. Tuskin kukaan voi tehdä tarkkaa rajaa ja kaikkea ei voi määritellä taulukoiden tai diagrammien mukaan.
Toisaalta on ilo lukea hyvin vanhoja kirjoja, missä on tapahtunut esimerkiksi kääntämis- tai puhtaaksikirjoitusvaiheessa on tullut pieniä kirjoitusvirheitä. Ne antavat kirjalle uniikkia persoonaa, käsillä kosketeltavaa todellisuutta. Ehkä tulevat painokset ja käännöksen korjaukset voi korjata aikaisemmat virheet, mutta jotain inhimillistä on sellaisessa pikkuvirheessä. Se tuo oman charmin.
Toki jos tekoälyllä pyytää tuomaan inspiraatiota hakevaa kuvaa, onko se pienempi paha kuin täyttää mieltään päihteillä? Jokainen annos ja inspiroiva kuva ruokkii ajatuksien virtaa, ja voi auttaa tekemään sen tärkeimmän havainnon, jota kautta pääsee syvemmälle ajatusten sekä luovuuden virtaan.
Entä missä kohti tapahtuu sitten se, jolloin tekijä itse ei ole kontrollissa ja tekoäly hoitaa työn? Sitä ei kukaan pysty määrittelemään. Tärkeintä on ehkä kysyä itseltään: saatko onnistumisen riemua? Ehkä liikuntarajoitteinen tai muita haasteita kokeva tarvitsee tekoälyn avulla tuotua apua arkeen helpottaakseen jotain työtä. Asia eivät ole niin mustavalkoisia, kuten voisi ajatella.
Sitten tekoälyllä tuotetussa sisällössä on tekijänoikeudellinen ongelma. Sitä ei pysty sataprosenttisella varmuudella vartioimaan sitä kuvien ja tekstien määrää, joka on otettu tuotostehtaan polttoaineeksi.
Kirjoittaja itse edustaa hieman vanhempaa koulukuntaa kirjoittamisen osalta. Mieluummin opetan tekstinkäsittelyohjelmaa taivuttamaan sanaa oikein tulevia päiviä varten, kun ottaisin tekoälyllä tuotetusta tekstistä apua. Vaikkakin myönnän että uutisten, dokumenttien, sanomalehtien, kirjojen ja haastatteluiden tutkimisessa on oma työnsä. Eikä asiaa helpota se, kun välillä pitää tehdä tarkempaa työtä tekoälyllä tuotetun sisällön suodattamisessa. Lisäksi onhan siinä jotain charmia myös kun vanhalla kirjoituskoneella tai mustekynällä kirjoittaa paperille. Se ajatustyö pitää tehdä huolella loppuun ennen kuin mitään alkaa tekemään puhtaasti loppuun.
En ole kielitieteen mestari. Jos kerään virheitä ja erehdyksiä matkani varrella talteen, ne on jotain henkilökohtaisempaa kuin valmiin tekstin tuottaminen tekoälyllä. Ehkä onkin hauskempaa olla enemmän tekijä kuin vain osaaja.
Mutta silti pystyn myöntämään sen asian että tekoälyn hyökyaallon pyyhkivä maailmanvalloitus on tullut jäädäkseen. Kehitystä vastaan on paha jarruttaa ja kiven alle piiloutuminen ei palvele ihmisen omaa sisäistä luontoa.
Tärkeämpää onkin kysyä: mitä on valmis oppimaan tehdäkseen uutta? Jos olet valmis kynällä tekemään muistiinpanoja ennen virallisempaa kirjoitusta, et koe ongelmana ottaa etäisyyttä mennä askarteleman onnittelukorttia oikeasta paperista rakkaalle ystävälle ja joskus tutkit oikeata fyysistä sanakirjaa uusien sanojen löytämiseksi, ehkä tekoäly ei vielä ottanut helppona ratkaisuna valtaa sinuun.
Me ihmiset olemme pystyneet taiteilemaan, sanoittamaan, laulamaan, soittamaan ja jopa tulkitsemaan tunteita kauan ennen tekoäly tai tietokoneita. Ei hukata juuriamme eikä historiaamme, vaikka kehityksen juna vie vauhdilla eteenpäin. Joskus saa pysähtyä katsomaan maisemia, mitä ei ole tekoälyllä tehty ja vaikka ihastella rakennuksen rakentamista, mikä ei rakennut vielä tekstinpätkien voimalla.
Entä mitä tulee tekoälytaiteen ja kirjojen osalta, jotka on tuotettu pienellä vaivalla? Ne on koneen tuottamaa materiaalia, josta puuttuu sielua.
Olisin kiinnostunut kuulemaan lukijakunnalta hieman ajatuksia.
1. Oletko käyttänyt tekoälyä mitenkään arjessasi?
2. Mitä mieltä olet tekoälyn mahdollisuuksista tai uhista?
Vastaa