Kun vuosia sitten päätin aloittaa kirjoittamisen, luulin sen olevan maailman helpoin asia. Monta talvea ja kesää on ehtinyt menemään ja siltikin opin uutta. Kyse ei ole aina kieliopista tai pilkun paikasta. Isompi kysymys on: miten teos syntyy, oli se sitten lyhyt tarina tai isompi kokonaisuus?
Vaikka havaintoni perustuu pitkälti kirjoittamiseen, inspiraation hakua, uusien tapojen testailua ja käsittelyä voi soveltaa muuhunkin kuin vain luovaan sanailuun. Kuten aikoinaan kuulin hienon sanonnan: jokainen työkalu on vasara. Miksi ei tekstin suunnittelua voisi käyttää toteuttamaan luovaa lähestymistä ruoanlaitossa? Kuka estäisi hakemasta luonnon yksityiskohdista ja rakenteista vaikutteita arkkitehtuuriin? Entä voisiko pienellä aamuisella mietintätuokiolla muovata päivänohjelman suunnittelemattomuuden vapautta?
En voi sanoa, että kaikki tavat sopisi kaikille. Olen tehnyt monia erehdyksiä ja kokeiluja, mutta olen löytänyt itselleni mieleisiä tapoja käsitellä ja jalostaa ajatuksia. Koetan tässä osuudessa avata muutamia tapoja ruokkia luovuutta tai tehostaa sen kanssa työskentelyä. Ja mikään ei estä sitä etteikö tulisi jatkossa uusiakin tapoja kokeiluun tai testaukseen ruokkia luovuutta.
Huomautan tässä kohti, että nämä testaamani tavat ja havainnot on sopinut minulle ajan saatossa kirjoittamisen tueksi. Se ei tarkoita, että se tapa sopisi kaikille. Rohkaisten kuitenkin testaamaan erilaisia tapoja ja löytämään itsellesi mieleisen tavan työskennellä.
Miksi tahdoin tästä kirjoittaa?
Luova työ on ehkä loputon työnsarka, mutta miten sitä tarkalleen ottaen voidaan kuvata sanallisesti?
Lähtisin kuvailemaan luovaa työtä leipomiseksi. Vaikka jokaiselle leipurille antaisi samat raaka-aineet, samat työkalut ja reseptin käytettäväksi, jokainen pääsee kenties samaan lopputulokseen mutta jokainen lopputuote, paljon odotettu mestariteos on muovautunut jokaisen leipurin käsissä erilaiseksi.
Ehkä yksi leipuri ei käyttänyt niin paljoa jauhoja, jolloin taikinasta tuli löysempää ja sämpylöistä siten pehmeitä. Ehkä joku unohti taikinan vahingossa jääkaappiin kun leipurin piti mennä vastaamaan puheluun? Ehkä joku seurasi niin tarkasti ohjeita, että yksi poikkeuksellisen karkeapintainen sämpylä aiheutti itkun täydellisyyttä hakiessa.
Sitten on aina niitä, jotka eivät kuitenkaan katso uuniin tai ohjetta. He luottavat käsillä ajan saatossa syntyneeseen tuntumaan ja paljon kutsuttuun pelisilmään, vaikka hekin on joutunut taidon kehittämisen alkumetreillä lukemaan ja kyselemään neuvoja tuon tuosta.
Kuten kirjoittamisen ja leipomisen osalta kirjoitin edellä, molemmissa on yhteisiä tekijöitä. Tekijä on joko kirjoittaja tai leipuri, tuotettava asia on teksti tai sämpylä ja tuotos annetaan joko lukijalle tai syöjälle. Molemmat tyydyttävät: toinen tyydyttää nälän vatsassa ja toinen tyydyttää tiedon osalta aukon mielessä. Ja samaan lopputulokseen on päästy erilaisilla keinoilla.
Juuri siksi koen kiinnostava ja tarpeellisena pohtia sekä kokeilla erilaisia luovaa työtä tukevia keinoja. Eikä mikään estäisi kokeiltuja keinoja hyödyntämään muillakin osa-alueilla: voihan Ranskan ympäriajoa harrastava pyöräilijä olla yhtä lailla pyörälähetti ja molempien on pitänyt ensiksi oppia ajamaan polkupyörää.
Lisäksi koen että tällaisesta ajatustyöstä pitäisi keskustella enemmän. Monet tällaiset artikkelit blogeissa sivuavat enemmän markkinointia ja sosiaalisen median näkyvyyttä. Se on taatusti useammalle tärkeä aiheena. Elämme sentään ajassa, jossa kilpaillaan kovasti näkyvyydestä. Luovuus on muutakin kuin vain näkyvyyttä. Siihen pitää suhtautua taideteoksena, mitä pitää arvioida kauempaa jotta se herättää ajatuksia ja kysymyksiä. Niin tekee taatusti myös hyvä kirjakin. Onnistunut kirja ei yksistään täytä mielessämme olevaa tyhjiötä, vaan se herättää kysymyksiä ja avartaa mielelle lisää tilaa oppia uutta.
Olen matkalla luovuuteen, herättelen ajatuksiani luettavaksi ja katson, mihin havainnot sekä novellit johdattavat.
Olet tervetullut lukemaan ja auttamaan muitakin omilla havainnoillasi. Hyppää mukaan ja istu mukavasti kaarnaveneeseen, joka vie uusille vesille.
Vastaa