Kutsun lukijat nyt pienelle kuvittelulle, sillä kuvittelu on yllättävän halpaa tapaa matkustaa maisemiin mitä ei ole.
Kevät on muutosten aikaa. Samalla kun todistan luonnon heräämistä ja keväisten purojen syntyä, ne kaikki tuoksut ja veden liplattavat äänet saavat ajatukset harhailemaan vielä kauemmaksi virtojen päähän. Sisällä syntyy kummallinen tarve lähteä liikkeelle ja ajatella viattomia kysymyksiä, kuten onkohan tuolla vuorten takana naurua kylässä tai mitä kaikkea onkaan tuon yhden tien varressa noussut esiin.
Se on matkustamisen tarve. Ikivanha tunne, joka tuntuu nousevan feenikslinnun lailla tuhkasta ja odottaa siiville pääsyä.
Olen pitkään ajatellut matkustamista, mutta en ehkä sellaisella tavanomaisella tavalla. Enkä tarkoita pakettiautolla tapahtuvaa van lifea, missä jokainen päivä tuo seikkailun tarpeen. Enkä myöskään tarkoita tarvetta matkustaa nopeasti seuraavalla lennolla kaukaiseen tuntemattomaan paikkaa. Sellaisella tavalla jäisi se matkustamisen tärkein asia, matkan teko varsin pintapuoliseksi raapaisuksi. Mutta toisaalta jos olisi vain autolla matkustanut, houkutukset loputtomien teiden päissä odottavien löytöjen suhteen saattaa harhauttaa siltä perinpohjaiselta matkalta. Loputtomaan limboon hukkuminen matkustamisen vapauden osalta on sekä houkutus että pelottavakin asia.
Mielessäni on kypsynyt ajan saatossa visio, joka on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa. Se on matkustaminen laivalla Lontooseen.
Alun perin nämä oli kaksi erilaista tarvetta kahdella eri matkalla. Olen aina ihmetellyt Iso-Britannian historiaa, sen maisemia Lontoossa, unohtamatta mystistä ja rikasta maaseutua sekä aamu-usvan peittämien kukkuloiden salaisuuksia Skotlannissa. Lontoo kätkee sisälleen tarinoita, enkä saa unohtaa merkittäviä matkakohteita kuten kuuluisaa luonnontieteellistä museota tai kuninkaallisten palatsia. Populaarikulttuuri tarjoaa tuon tuosta viitteitä Lontoosta ja sen elämästä.
Siksi se on ehkä tuonut uteliaisuuden todistaa sen käytännössä, omin silmin ja haistaa vaikkapa fish&chips-aterian tuoksulla rikastuttavan paikallisen grillin elämää.
Toinen uteliaisuus matkustamisen osalta liittyy laivoihin. Laivalla matkustamisessa on jotakin rauhoittavaa ja mielikuvitusta ruokkivaa tunnelmaa. Se on pieni yhteisö, kuin kylä tai kaupunki yhdessä kuoressa. Ja me ihmiset, me olemme vuosituhansien aikana pystytty kulkemaan vesien ylitse. Ehkä jokin seikkailun nälkä tulee tyydytettyä kun on merellä, todistaa sen tyyneyden ja myrskyt. Mutta vaikka se on hiljainen pinnalta, sen tyynen naamion alla on paljon elämää.
Mitä tulee itse matkustajaan, visiossa istun kannella ja katson maisemia. Hitaasti vaihtuvat rannat ja ehkä horisontin muut maat tuo unenomaisen, tyynen maiseman. Ehkä aamun usva tai sade peittää maiseman vain siluettiin.
Ehkä voisin kirjoittaa päiväkirjaa matkan aikana. Taltioisin havaintoja laivasta, sen elämyksistä ja vaikeistakin hetkistä. Kuka tietää jos innostuisin luonnostelemaan jotakin kirjaan. Kun kerran laivat liikkuvat etäällä maista ja saarista, sitä kaikkea voi arvioida taideteoksen lailla. Ehkä tällä kertaa tulee huomattua jotain, mitä muut kulkijat eivät ole huomanneet. Ja kun matka itsessään on tärkein osuus, lopulta määränpäässä voisi vertailla sitä kaikkea.
Tämä kaikki kuulostaa romantisoidulta, ehkä vähän impressionismiin kallistuvalta tunteellisella leikityksellä. Ehkä se oli kuitenkin tämän ajatustyön tarkoitus. Miksi?
Kun lopetamme mielikuvituksen käyttämisen ja haaveilun, me kadotamme itsemme vain yhteen hetkeen liikkumatta ollenkaan eteenpäin. Emme olisi matkustajia vaan pysäkillä odottavia, muun maailman pyöriessä eteenpäin.
Ehkä kuvittelusta on hyvä palauta tähän arkeen ja hetkeen. Mutta mielessä oleva fantasiamainen seikkailu kutkuttaa.
Voisiko tuollainen matka, laivalla Lontooseen olla mahdollista? Luulen että sitä kysymystä ei mietitty kun ensimmäiset ihmiset lähetettiin Kuuhun.
Ehkä vaan teen pienen kaarnaveneen ja annan sen laskeutua puroa pitkin tuntemattomille vesille. Vaikka sellainen menee edellä, se koettaa houkutella mukaan. Kyse on ehkä siitä voiko kuvittelujen purjeisiin tarttua ja hypätä keula kohti uusia vesiä.
Vaikka suurinta matkaa ei tulisi huomenna, seuraavia päiviä ei ole kirjoitettu.
Siksi annan mielikuvitukselle purjeet ja ajatuksille muodon.